sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kohdillaan

Elossa ollaan. Kaksi vuotta Turussa tuli täyteen ja olen alkanut juurtumaan. Maisemiin ja paikkoihin alkaa liittyä muistoja ja silloin ne muuttuu omiksi.

Myös ihmisiin alkaa syntyä entistä vahvempia siteitä. Miehen sukulaiset järjestää usein kissanristiäisiä ja vasta nyt 1,5 vuoden seurustelun jälkeen alkaa tuntua, että voin olla oma itseni heidän seurassaan. Vähemmän varovainen ja enemmän mielipiteitä omaava yksilö.

Firma on ollut nyt pystyssä 7 kuukautta ja pystymme työllistämään nyt viisi ihmistä. Meistä osakkaista on alkanut hiotumaan tiimi, mutta ei se ole ollut mitenkään helppoa. Luottamuksen rakentuminen on vaatinut muutamat kipakat tilanteet ja sananvaihdot. Tiedätteko, meillä on meidän toimistossa sauna! Se kummasti keventää ilmapiiriä. Parasta on se, ettei ole pomoa, jonka turhia tehtävänantoja täytyisi toteuttaa. Suosittelen yrittäjyyttä kaikille auktoriteettikammoisille.

Haaveilen omistusasunnosta, joka olisi keskustan liepeillä, mutta metsikön vieressä. Metsän- ja järvenkaipuu on minussa syvällä ja Etelä-Suomessa on tylsintä, että järvet on harvassa. Merestä ei ole korvikkeeksi. Metsää löytää Turunkin keskustasta kun etsii. Jokiranta on Turussa viehättävä: kävely ja pyöräily sen varrella on kuin tunnelmamatka johonkin eteläisempään maahan.

Työhöni kuuluu paljon matkailua ja se on alkanut taas maistumaan. Edustan mielelläni meitä maailmalla.

Viime aikoina olen tuntenut itseni hyvin levolliseksi. Olen juuri siellä, missä haluan olla.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Valinnanvapaus

Tuntuu oudolta kirjoittaa tänne pitkän tauon jälkeen. Blogi käväisee usein mielessä, mutta huomaan, että yksinolo on ollut sen moottori. Kirjoitin tänne, kun vietin ison osan ajastani yksin ja kun yksinoleminen mietitytti minua. Nyt tätä moottoria ja sen menovettä ei enää ole. Olen yksin nykyään lähinnä vain puolen yön aikaa, kun iltauninen mies nukkuu ja minä valvon.

Yksi iso asia on tapahtunut sitten viime postauksen: olen perustanut yrityksen. Se on ollut olemassa reilun kuukauden. Aika monta epävarmuuden hetkeä piti käydä läpi ennen kuin kaupparekisteripaperit uskalsi lähettää, mutta nyt tuntuu hyvältä. Ja enhän minä ole yksin tämän kanssa - minulla on yhtiökumppaneita. 

Oikeastaan elämääni ei mahdu nyt juuri muuta kuin yhtiötoverit, mies, sisko ja satunnaiset tapaamiset kaverien kanssa, joista suurin osa asuu muualla kuin Turussa. Joker kommentoi edelliseen postaukseeni lastentekoon liittyen siitä, miten ihmisen on hyvä huolehtia myös muista kuin itsestään. Olen samaa mieltä, mutta en ole varma tarvitseeko huolenpidon kohteen olla lapsi. Minulla huolenpidon kohteita ovat organisaatiot ja niihin kuuluvat yhteisöt ja ihmiset, jollakulla toisella huolehdittavana voi olla sukulaiset tai lemmikit. 

Minun ei tällä hetkellä tarvitse juurikaan huolehtia itsestäni. Isän alkoholismi ja kuolema, ero kitkuttelevasta parisuhteesta, loppuunpalaminen ja taloudelliset ongelmat ovat menneitä huolia ja 20 vuoden murehtimisen jälkeen minusta tuntuu, että nyt olen tasapainossa. Elämässäni ei ole enää enegiasyöppöjä ja ympärilläni on ihmisiä, jotka pitävät minusta huolta.

Nyt minulla on energiaa pitää huolta omasta yrityksestä ja yhtiökumppaneistani. Yrityksen rahoitus on vastuullani ja on erittäin tyydyttävä tunne, kun työ alkaa tuottaa tulosta, ja useamman ihmisen työllistyminen yrityksen kautta alkaa muuttua todellisuudeksi. Oman yrityksen perustamisen taika on valinnanvapaudessa. Sain itse valita kenen kanssa yrityksen perustin ja saan itse valita, kenen kanssa teen töitä. Valitsen kenestä pidän huolta.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Vapaaehtoinen lapsettomuus

Hupsistakeikkaa. Tämä blogihan on ihan henkitoreissaan, syväjäädytetty. Kaippa se on vaan hyvä merkki. Ei ole oikein mitään tilitettävää. Parisuhderintamalla ei ole mitään uutta ja vapaa-aika menee lähinnä sohvalla televisiosarjoja katsoessa. Olen alkanut pohtimaan asuntosäästämistä ja sitä, että en minä taida haluta lapsia. Tästä aiheesta voin itseasiassa vähän tilittääkin.

Vapaaehtoisen lapsettomuuden ajatuksen kanssa on vähän samanlainen olo kuin jos ei joisi - täytyy selitellä tekemättömyyttä, jos ei muille, niin itselleen. Kun melkein jokainenhan lapsia tässä maailmassa tekee jos on vakaa parisuhdekin. Lastenteko on odotusarvo. Jos et juo, olet itsekäs kun pilaat muiden hauskanpidon. Jos et tee lapsia, olet.. niin mitä oletkaan? Luonnonvastainen? Itsekäskin?

Nykyaikana lastentekoa ei voi perustella oikein järjelläkään, kun ei tarvita perillisiä tai vanhuuden tukea ja turvaa. Jos ihminen panostaa eläkepäiviensä taloudelliseen turvaamiseen ja ystävyyssuhteisiin, niin vanhuudenpäivät voi olla yhtä laadukasta lapsettomalla kuin lapsekkaalla. Lastenteon voi perustella oikeastaan vain tunteella, halulla tehdä lapsia. Siinäpä sitä sitten ollaankin. Jos ei ole tunnetta siitä, että lapsia välttämättä haluaa, on vaikeaa taivutella järkeään mukaan. Voin kyllä järjellä päätellä mistä haluttomuuteni lastentekoon johtuu. Syitä on useita ja jotkut niistä voisi varmasti järjellä kumota, mutta se tuskin johtaisi lastentekohalujen kasvamiseen. Tässä kaksi ykkössyytä:

- En uskoisi olevani kovin hyvä äiti. Lapsen perustarpeet toki tyydyttäisin, mutta riittäisikö kiinnostukseni juuri muuhun. Pelkään, että minulle istuisi parhaiten aristokraattinen äitiys, jossa lastenhoitajat pitävät suurimman osan ajasta huolta lapsesta, jonka kanssa seurustelen tunnin päivässä.

- Nyky-yhteiskunnan tarjoama äitiyden ja työuran yhdistävä roolimalli on ahdistava ja stressaava. Vaikka kumppanin kanssa onnistuisikin luomaan tasavertaisemman työnjaon, kulttuurimme ruokkii edelleen ajatusta siitä, että miehen ura menee naisen uran edelle ja että nainen on päävastuullinen lapsista. Kuitenkin nykyaikana nainenkin haluaa edistää uraansa. Naisen oletetaan olevan yhtä aikaa hoivaaja ja elättäjä, mies voi helpommin ketkutella itsensä irti hoivaajan roolista. Naisella tuplavuoro, miehellä enintään 1,5 kertainen.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

I survived

Selvisin hengissä! Kolme viikkoa ilman vapaapäiviä, töitä illat ja viikonloput. Valmista tuli. Sain tällä viikolla kaksi isoa projektia kunnialla loppuun. Seuraavat kaksi viikkoa tulee olemaan raportointia ja pientä viilausta. Sitten projektit loppuvat ja aion hieman levätä. Sitten elämässä alkaa uusi jännittävä vaihe. Firma ja sen ensimmäinen iso projekti, jonka kanssa vierähtää seuraavat 2-3 vuotta. Think big. Tätä sanoo pomoni. Ei ihminen oikeastaan muuta voi tehdä.

Elämäni on nyt tässä uudessa kaupungissa. Täällä minua tarvitaan.

Parisuhdekin selvisi tästä koitoksesta, mutta ei se aina voisi olla tällaista. On oltava aikaa kohdata toinen. Seksillekään ei ole aikaa tai energiaa. Onneksi palautumiseen ei tarvinnut kuin puoli päivää kotona ja parisuhteen läheisyyspankin sai täytettyä. Parisuhde on voimavara, joka palauttaa ihmisen maanpinnalle saavutusten ja tulosten maailmasta.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Pöö!

Häh - 1,5 kuukautta blogin päivittämisestä. Joo, pariutuminen vähentää vapaa-aikaa ja lopettaa sinkkuangsteilun, mutta on tässä ollut myös helvetin kiire. Projekti lähenee loppuaan ja tehtävää on liikaa.

Onhan se Sikaa kompatakseni ihan pirun mukavaa, kun ei tarvitse enää deittailla. Se vapauttaa energiaa. Hesarissa oli eilen juttu siitä, että menestyneen työntekijän takana on tunnollinen kumppani.  Sekin on ihan totta. Minähän olen vallan- ja kunnianhimoinen pyrkyri, mutta vasta nyt, kumppanin kanssa, minulla on sellainen olo, että voin saavuttaa ihan mitä vain. Hyvä parisuhde auttaa palautumaan stressistä, hyvä kumppani auttaa sinua arjessa - ja tämä energia vapautuu töihin. Oikeastaan hyvän ja huonon suhde ero on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, lisääkö suhde stressitasoasi vai alentaako se sitä.

Kunnon kännejä kuitenkin kaipaan. Mieheni ei ole juovaa sorttia, joten alkoholi on jäänyt vähemmälle. Välillä vain tuntuu, että kunnon lärvit ja tanssilattialla riehuminen on sitä mitä tarvitsen. Kyllähän noitakin pääsee halutessaan harrastamaan ilman miestä, mutta vähemmälle ne jää kuin sinkkuillessa. Nyt kuitenkin tissuttelen yksinäni punaviiniä ;p Minä olen tämän suhteen Sika.




keskiviikko 20. elokuuta 2014

Yhteenmuutto

Näin se sitten menee. Yhteenmuutto on edessä. Kaippa se tavallinen tarina, kun aikaa aletaan viettämään yhdessä kaikki vapaa-aika, arki rullaa ja rakkaus voi hyvin. Rakastuminen tuli hieman viiveellä, tutustumisen kautta ja pienen kinasteluvaiheen jälkeen. Nyt olemme oppineet toistemme tavoille ja hyväksyneet, että tuollainen tuo nyt on! :D

lauantai 2. elokuuta 2014

Rakkaus

Rakastelimme eilen, ja mies sanoi:
"Olet ihana. Minä rakastan sinua. Haluan tehdä sinut onnelliseksi."
Olen onnellinen ja rakastan.